Viikko jo takana. Paljon on tapahtunut, paljon opittu uusia asioita.

Islanninhevoset ovat nähtävästi monesti koulutettu vain askellajeihin. Monet täysin itsestäänselvät asiat minulle eivät olekaan sitä hevosille. Jotkut on toki ihan koulutettu osaamaan kouluratsastuksessa jotain, suurin osa ei kuulemma osaa. Onko se sitten laiskuutta, ettei jaksata käyttää pitkää aikaa asioiden vatvomiseen alueella, jolla ei edes ole koulukisoja vai onko se vain turhaa. Islannissa on kuulemma sama ajattelutapa. Mene ja tiedä sitten.

Monen monta maastoretkeä on tullut tehtyä. Olen oppinut mm. sen, että töltti on ravia mukavempaa vain, jos hevonen tietää töltin ja ravin eron. Töltti on muutenkin jotenkin puolelta toiselle heittävä askellaji. Tai sitten itse en vain tunne rytmiä vielä tarpeeksi hyvin. Maastoilu on mukavaa noin muuten. Maisemat ovat upeita vuoristoa ja toisella puolella Tórshavn ja meri.

Perjantaina käytiin Runavíkissa, joka on toisella saarella ja aika hyvin Tórshavnia vastapäätä, mutta ajomatka kestää noin tunnin. Tunnin ajomatkan aikana näin yhtä jos toista. Useita satoja metrejä korkeita vuoristoja, upeita vesiputouksia, lampaita, ilmakuivavaa kalaa, merta, merta ja merta. Runavík on kyllä Tórshavnia kauniimpi paikka. Okay, pienenpieni kylä. Asukkaita alle 500, kait. Siellä tuli jopa nähtyä kuusia. Siinä taas yksi fakta lisää todistettu vääräksi. Puita on, jos ne on tuotu tänne. Ei siis täysin puutonta aluetta ja vuodenaika ei ole niin karu, etteivätkö puut voisi kasvaa. Runavíkissa jokunen tunti talutusratsastusta ja sitten takaisin kotiin.

Vapaa-aikana saan ratsastaa kolmea hevosta niin paljon kuin vain huvittaa. Välillä kyllä ehdin ratsastamaan osan jo työpäivän aikana.

Pienenpientä (alle 130-säkäistä) Heklaa ratsastan, jotta pikkuinen oppisi rentoutumaan. Raukkaparka on koko ajan ihan jännittynyt ja aina valmis saamaan paniikkikohtauksen. Onneksi sentään muutaman kerran jälkeen tajusi, ettei saa vain juosta heti kun joku on selässä ja alkoi edes ratsastaessa käyntiä rentoutumaan. Pikkuinen rakastaa oppia uusia asioita ja oppii nopeasti. On jo selkeästi alkanut tajuamaan, ettei rentoutuminen ole pahasta. Osaa näin viiden kerran jälkeen jo pysähtyessä laskea päänsä ihan alas hetkeksi, kun tarpeeksi saa aikaa. Kyllä siitä vielä hieno hevonen tulee, kun niin hyvä jo nyt ja ollut niin hyvä edellisellä omistajalla. Jostain syystä Hekla vain suhtautuu kaikkeen uuteen todella varauksella. Harjakin oli aluksi ihan kauhea turvan edessä, mutta harjauksen jälkeen sitä pystyikin jo nuuskimaan uteliaasti.

Freyjan kanssa pidän kuntosalia. Islanninhevosen kokoinen nelivuotias on kiltti kuin koira, muttei ihan aina tiedä ravin ja töltin eroa. Rakastaa ravata, jos energiaa. Tai siltä se ainaskin vaikuttaa. Alkuun on todella vaikeata ylläpitää töltti, mutta sitten kun nuorukainen on hikinen niin kummasti vaihtaa raskaan ravin kevyempään tölttiin. Silloin myös tulee todella hyvä rytmi tölttiin. Tänään yritin ensiksi maneesissa perussiirtymisharjoituksia, muttei pikkuinen ihan tajunnut ideaa. Ehkä tein väärin siinä, että lähdin maastoon, mutta siellä töltti sujuikin jo vähän paremmin. Ravin ja töltin sekoitusta tai hyvin hidasta tölttiä alkuun. Freyjan laukka on kyllä todella mukava noin nuoreksi. Ehkä noin 45 minuutin jälkeen Freyja pystyi jo ylläpitämään pitkiäkin pätkiä reipas ja hyväntuntuista tölttiä. Tosiaankin tiedän issikoista vielä niin vähän (vain viikon ollut tekemisissä niiden kanssa koko yli kymmenen vuoden aikana hevosten kanssa), etten voi sanoa, miltä se töltti näytti. Rennolta ja hyvältä se tuntui. Sää oli ihan mahtava tänään maastoiluun aamupäivästä. Aurinko paistoi ja oli yli kymmenen astetta lämmintä, vieno tuuli viilentämässä ihan vähäisen.

Skemming on kolmas heppa, jolla saan ratsastaa aina, kun siltä tuntuu. Tänään piti nousta ensimmäisen kerran selkään, mutta Freyja ja Hekla veivätkin yllättävän paljon aikaa, joten en ikäväkseni ehtinyt. Piti nimittäin rientää talon pojan ja miehen kanssa Halloween-juhliin toiselle tallille heppojen kanssa. Siellä sitten kilpailtiin, kuka saa täydessä laukassa kepin renkaaseen ja vauhtia riitti, välillä liikaakin. Ehkä joku 20 ratsukka ilmestyi paikalle, saattoi olla enemmänkin. Ihan hyvin, sillä vain inhimillisen ratsastusmatkan päästä tuli väkeä paikalle. Sen jälkeen vietiin hevoset talliin ja suunnattiin talolle, jossa lapset yrittivät hajottaa pientä karkeilla täytettyä tynnyriä. Itse jäin vähän jälkeen ihailemaan hevosia. Näin jopa lähistön ainoan arabin. Pelengiä muistuttava kaunis rautias, jolla oli ihana talviturkin tuoma parta. Muutaman tunnin päästä suunnistimme kotiin ja kokosimme lauman takaisin talliin.

Täällä vapaa-aika ja työ eivät ole niin tiukasti eroteltuja kuin Suomessa. Itseasiassa en ole varma erotellaanko tässä talossa niitä edes ollenkaan. Hevoset ovat elämäntapa. Saan tietyn köntin kuukaudessa käteen täysihoidolla. Sopii minulle paljon paremmin kuin normituntipalkkaus, jota Suomessa harrastetaan. Töitä tehdään sopivalla tahdilla eikä tarvitse miettiä, milloin on seuraava tauko. Tauko on silloin, kun ei ole tekemistä ja puolen päivän aikaan. Mitä se sitten tarkoittaa on aivan päivästä kiinni. Ruokin hevoset kahdeksan aikaan aamulla, välillä ei sitten olekaan mitään tekemistä ennen puolta päivää. Silloin ehdin hyvin päästämään pallurat ulos ja ratsastamaan Heklan ja selvittämään ratsastanko Freyjan maastossa ryhmän kanssa vai en. Välillä taas on tekemistä heti aamupalan jälkeen, joka on hevosten ruokinnan jälkeen. Vaihtelevalla temmolla noin neljään ja sitten mietin ehdinkö ratsastamaan enää hevosia. Viideltä alkaa ratsastuskoulun tunnit ja pian sen jälkeen onkin liian pimeätä olla ulkona, koska täällä ei kovin monessa paikassa tunneta katulamppuja. Niitä löytää lähinnä päätieltä.

Aina kaikkialla sanotaan, että täällä tulee ja sataa aivan liikaa. Tuulee kyllä, mutta Helsingin tuuliin verrattuna se on vain pieni tuulenvire. Ainakin on ollut tämän viikon. Sademäärät taas mitataan kaikilla saarilla yhteensä, eli se noin 180 senttiä ei olekaan kovin paha. Sama pätee keskilämpötilaan. Se mitä Tórshavnissa on tietyllä hetkellä, onkin Karlsvíkissa saariston toisessa päässä todennäköisesti jotain aivan muuta.

Näitä saaria ei voi käsittää, ellei tule paikan päälle. Kahdesta saaresta olen jo nähnyt osan ja jo tokana päivänä Tórshavnissa tiesin, ettei edes maailman parhain runoilija onnistu vangitsemaan tätä paikkaa runoihinsa. Turha minun on sitä yrittää tehdä myöskään. Katsokaa se video ekasta postauksesta. Sen parempaan tuskin kukaan pystyy.