Tänään oli tarkoitus juoksuttaa Hekla ja sitten ratsastaa pikkuinen mussukka. Ei mennyt kovinkaan kauan, että Hekla keksi panikoida. Ei emme päässeet edes juoksutuskehikkoon, ilman että suitset lähtivät päästä. Syy oli siinä, että ajattelin juoksuttaa pienokaisen kahdella liinalla ja toinen liina oli jo Heklan selässä, muttei lähelläkään häntää. Liina ja vyö pois ja suitset takaisin päähän ja jo kummasti Hekla tuli kehikkoon nätisti. Kyllähän se juoksuttaminen yhdelläkin liinalla sujuisi. Hekla oli ihmeellisen rauhallinen. Päätin sitten hetken jälkeen lisätä puomin maahan. Hekla meni yli ja muutaman kerran jälkeen lisäsin toisen. Liian kauaksi, mutta pikkuinen kipitti yli sen suuremmitta kohtauksitta. Siirsin puomin oikeaan kohtaan ja lisäsin kolmannen. Ilman liinaa Hekla ei menisi edes kahden yli, mutta nyt kolme sujui oikein nätisti. Hekla vipelsi yli oikein ylpeänä ja rentona ja loppu kierroksenkin venytti raviaan todella pitkäksi ja upeaksi. Sitten puomit pois ja yhden toinen pää ylös. Ihan vain uteliaisuudesta. Huonommassa kierroksessa tulos oli varsin se mitä odotinkin. Ensimmäisellä kertaa mentiin turpa kiinni puomissa ja sitten kierrettiin, kun keksittiin mikä se oli. Tämän jälkeen talutin Heklan yli rauhallisesti. Seuraavat viisi kertaa Hekla olikin tarpeeksi viisas pysähtyäkseen pari metriä ennen puomia. Pikkuinen halusi neuvotella suunnasta, joten ei kun taluttamaan. Sitten vaihdoin kierrosta ja piti vain kerran taluttaa pieni yli. Sitten se jo ravasikin yli itse ja pian tajusi, että laukassa on paljon kivempi hypätä puomin yli. Otti fiksuna vain pari laukka-askelta ja laski päätä alemmaksi ja nosti häntäänsä. Ravi oli niin lennokasta ja rentoa. Kun lopetin niin Hekla laski turpansa maahan, kun rapsuttelin pikkuisen päätä. Edistystä tapahtuu sittenkin, vaikka tämä veikin niin paljon aikaa, etten voinut ratsastaa pikkuista.

Vastaan on tullut lisää paikallisia herkkuja, kuten pehmeä kapakala ja verinen lammas. En tiedä, mitä täällä tehdään niille, mutta ne ovat syötäviä. Uskokaa vain suosiolla.

Suomen tyylillä tuo lammas värjää hampaat verellä tai muuten vain veren maku on vahva. Paikallinen versio ei tiedä mitään verestä, vaikka se siellä jossakin kuulemma on. Veri ei maistu millään tavalla läpi. Maku on hyvin makea ja pehmeä. Lisätään vain suolaa päälle ja syödään perunoiden kanssa. Sain taas ihmettelyä osakseni, kun pystyin syömään ongelmitta. Ehkä se suomalainen versio kummitteli liian hyvin mielessä.

Täällä kapakalaa on kahdenlaista. Se peruskivikova ja pehmeämpi. Pehmeämpään tutustuin ruokatauolla. Turska vain otettiin jääkaapista, tuotiin eteeni ja käskettiin syödä. Ei kokattu tai mitään muutakaan. Revittiin vain paloja ja lisättiin voita. Tulos oli herkullinen ja kiva. Ei millään tasolla ällöttävä, vaikka tosiaankin kokkaamatonta ja rakaa kalaa se oli.