Muutaman päivän olen jo täällä hyvin kaukana kaikesta mahdollisesta viihtynyt.

Lentomatka oli kyllä outo. Köpikseen vielä pääsi ihan normifiiliksellä. Köpiksessä sitten alkoikin se kauhea mietintä, miksi en tarvitsisi suklaata kummastakaan suklaakaupasta. Tuskin oli mitään syytä, mutta jotenkin suklaa muuttui kolmeksi omenaksi ja vesipulloksi.

Hippiviikinkivaltakunta, 18 pientä saarta, joita ei voi edes kuvailla. Ei ainakaan tätä saarta, jolla itsen olen. Maisemat ovat mahtavat ja upeat. Vuoristoa ja merta ja välillä jotain asutuksen tapaista. Tórshavn nyt näin yleensä osuu silmiin, koska se on tallin alapuolella. Jonkun toisen saaren (älkää edes harkitko kysyä, minkä) asutus onkin jo aika mielenkiintoisen näköistä näin toiselta saarelta katsottuna. Pieni kylä sellasine jännine taloineen. Jopa Tórshavnista löytyy ruohokattoisia taloja.

Ei kyllä voi oikeastaan mistään valittaa. Pihatossa on kiva luoda lantaa maisemien takia. Tulee aina niin kotoisa olo, kun näen variksia ja puluja. Sen mahtavempia merilintuja ei ole tullut vielä vastaan. Oikeastaan ei edes muita lintuja, paitsi ne, jotka jossain päin tallia aina välillä lauleskelevat. Lampaat ovatkin jo jotain hyvin pelottavan näköistä. Aamuhämärässä ei ne mustat vihaisen näköiset lampaat kuulu suosikkeihini.

Työ on rentoa kuin mikä. Taukoja saa pitää ja asioita saa tehdä ihan rauhassa. Jos ei ole tekemistä, niin tauko.