Lauantai 20.02.

Aamupalalla järkytyin syvästi sitä, että ymmärsin Poul Erikin tanskaa. Edellisenä iltana en pystynyt edes erottamaan sanoja hänen puheestansa. Tulipahan ainakin opittua, että Islannissa on pakkotanska. Täytyy kyllä olla aivan mahtava tunnelma niilläkin tanskan tunneilla. Olisihan se kiva vielä tietää, mikä on syynä johonkin näin nerokkaaseen asiaan. Sääli vain, ettei ruotsilta kuullostavaa suomenruotsia ymmärrä ainakaan tanskaa osaava väki (islantilaiset, fääriläiset ja tanskalaiset), norjalaisilla voisi ehkä olla toivoa tuonkin ymmärtämisessä. Pakkoruotsia on siis erittäin hyvä perustella sillä, että suomenruotsillakin pärjää muualla pohjoisessa. Sen jo Poul Erik kumosi. Hän on ollut Suomessa joskus viime vuosituhannella ja pääasiassa hän yritti käyttää tanskaa. Tulos oli, että hänestä suomenruotsi on todella vaikeata ymmärtää.

Aamupalan jälkeen olikin valmennus. Ratsastin Garpurilla (garpur = sankari) ja hevonen meni turhankin hyvin. Itsekin yllätyin varsin hyvin. En ole koskaan koskenutkaan perinteisiin islanninhevoskuolaimiin, jotka näyttävät varsin tappamiseen soveltuvilta, kunnes laitoin ne Garpurille. Samalla yritin palautella mieleen, mitä eilisessä luennossa oli selitetty istunnasta, joka on aivan luonnoton isoihin hevosiin tottuneille. Jalkaterät selkeästi ulos, paino jalustimelle ja säärille kokonaan ja takalisto muutaman millin ylös satulasta tilanteessa kuin tilanteessa.

Ratsastus aloitettiin yrittämällä saada hevoset laskemaan päänsä mahdollisimman alas ja pysymään silti paikoillaan. Pienen yrittämisen jälkeen Garpurin kanssa pääsimme yhteysymmärrykseen asioista. Turpa kävi maassakin asti ja molemmissa kengissäni useamman kerran ja hevonen oli hyvin paikoillaan. Ei se ole niin vaikeata vain vähän kilistellä niitä kuolaimia ja myödätä heti hevosen ollessa valmis. Huomattavasti vaikeampaa oli saada kärsimätön hevonen pysymään paikoillaan laskiessansa päänsä.

Sen jälkeen kokeiltiin pään kääntämistä joka suuntaan kunnolla ja samalla hevosen paikoillaan pitämistä. Tässä en päässy yhteisymmärrykseen, vaan takaosakäännöksiä tuli väännettyä hyvin lahjakkaasti. Samalla huomasin, ettei näitä polleja käännetä mitenkään normaalisti. Sisäjalka kääntää koko hevosen, ei vain tue ulkojalan kääntäessä. Lopputunti menikin hevosen rentona pitämisessä töltissä ja käynnissä.

Toisella tunnilla olin paremmassa ryhmässä ja pääideana oli saada hevonen mahdollisimman rennoksi ravissa ja tyyli oli erikoinen. Sai nojata eteenpäin, laskea kädet niin alas kuin ikinä halusikaan ja rentouttaa olkapäät niin rennoiksi, ettei niissä ollut enää ryhdistä pienintäkään tietoa. Asia toimi täydellisesti muutaman metrin jälkeen, ainakin omalla kohdallani.

Sitten lähdimme läheiselle tallille katsomaan miesten tölttikisoja ja muuta turhaa ohjelmaa. Ehkä joku päivä ymmärrä eri askellajeissa saman uran kulkemisen hienouden. Toistaiseksi se näyttää vieläkin tylsältä, mutta hyvältä tavalta oppia tuntemaan islanninhevosten liikkeet. Issikat kun eivät oikein liiku, kuten isot hevoset. Pieni Hekla-parkakin joutui kisoihin Poul Erikin Lasse-pojan kanssa. Voin vain todeta Heklan olevan vain Hekla. Ei pikkuinen ihan aina muista kuunnella, mitä siellä selässä olija käskee. Ei muistanut erityisemmin nyttenkään, vaikka oli saanut lumipesunkin vahingossa jo verkassa ja töltännyt kotoa kisaan. Tällä kertaa Hekla sentään pysähtyi ilman seinää muodollisesti siedettävässä ajassa. Poul Erik taas pärjäsi pomoni orin kanssa kiitettävästi. Kun tätä oli jatkunut ikuisuudeltava tuntunut aika, oli juomaratsastuksen vuoro. Täysi vesilasi kouraan ja kipitetään töltissä täysi kierros ja sen jälkeen mietitään, onko vettä. Säälin tässä vaiheessa osallistujia. Ei ollut mikään maailman lämpimin ilta läiskyttää vettä kädelle. Kun kolme miestä olivat tehneet kierroksensa, miehet suuntasivat lähes mustien hevosten kanssa kotiin ja me muut lähdimme autolla. Ruokimme hepat, haimme Burger Kingistä ruokaa, sillä kotoa ei löytynyt mitään syömiskelpoista ja takaisin samaiselle tallille. Tallilla selvisi, että pomoni oli voittanut kisan ja sai palkinnoksi litran oluen. Tämän jälkeen ohjelmana oli lähinnä feikki-härän selässä pysymistä. Se, joka pysyisi kauiten selässä, voittaisi ohjat. Luonnottoman siro miehenalku Jaspur voitti kisan. Itse omistan tarpeeksi hyvän itsesuojeluvaiston edes joskus. Varmasti olisin taittanut niskani tuossakin asiassa. Karaoken alkaessa suuntasimme kotiin, kellon ollessa lähempänä yhtätoista.

Sunnuntai 21.02.

Poul Erikin poika päätti tulla siveellisesti puoli kuuden jälkeen kotiin. Sääli, etten saanu selvää, mitä isä sanoi pojalle tuossa vaiheessa. Hieno herätys oli kyllä kuulla hilpeätä tanskaa eteisessä ja sen jälkeen muminatanskaa käytävän toiselta puolelta.

Ratsastin taas Garpurilla ja tajusin vielä paremmin, ettei nämä hevoset ole koulutettu edes muodollisesti samalla logiikalle kuin nykyiset isot hevoset (toki varmasti voisin selittää myös tarinoita muinaisjäännetutuilta, jolloin isotkin hepat osasivat asiat mielenkiintoisesti). Laukka siis nostetaan asettamalla hevonen ulos ja käyttämällä ulkopohjetta. Vasemmassa laukassa en onnistunut säätelemään tempoa, mutta oikeaan laukkaan mennessä olin jo nähtävästi sisästänyt tämänkin logiikan. Maasta käsin pitäis työskennellä myös ohjat kaulalla, toinen käsi satulan yli ja ohjat käsissä. Ei tuo vaikeata ole, en vain tajunnut miten tuo lisää hallintaa. En myöskään tajunnut tuota asiaa, kootumman käynnin kohdalla. Puolessa välissä Poul Erik korjasi istuntani jo istunnalta näyttäväksi. Käski istua kevyesti satulaan, pitää kädet todella ylhäällä ja olemaan aavistuksen takana, jotta hevonen laskee päänsä automaattisesti alas ja alkaa käyttämään suutansa. Sitten kokeiltiin saada hevoset mahdollisimman paljon asettumaan ulos ja menemään suoraan. Garpurille piti välillä suoda pari suorempaa askelta ja kaikki menikin kuulemma erittäin hyvin. Samaa kokeiltiin töltissä ja tällä kertaa ei tarvinnut suoristaa hevosta, jotta asiat menisivät niin kuin pitäisi. Erittäin hyvinhän se oli ulospäin työnnetty. Poul Erikikin oli todella tyytyväinen

Sitten olikin jo leipätauon aika ja 12.15 Lasse päätti jopa päästä ylös sängystä näyttäen varsin mielenkiintoiselta. Taksilla poika oli kuulemma tullut kotiin. Sääli vain, että hänen piti olla hevosen selässä varsin pian tuon jälkeen. Sekin näytti varsin hyvin siltä, että ilta oli venynyt aamuun. Osaahan hän ratsastaa todella hyvin, mutta varmasti kyseinen tila vaikuttaisi kenen tahansa ratsastamiseen. Samalla vahvistui päätökseni olla nousematta hevosen selkään, jos edellinen ilta on ollut liian railakasta tai liian pitkä ja etenkään jos se on ollut molempia.