Torstai 08.04

Pieni Hekla-raukkaparka joutui maastoilemaan ryhmän viimeisenä. Hekla oli aivan täydellinen, kuin unelma. En oikeasti meinannut uskoa, että se pieni tumma polle olisi vipeltämässä. Meni hitaasti Tulan perässä hyvin onnellisena. Ei yrittänyt ohittaa eikä keksiä muitakaan kommervenkkejä. Ei edes laukatessa, kun höppänällä ei ollut tilaa laukata. Tyytyväisenä tiputti raviin ja jölkötteli sitä sitten.

Hekla on muuten ihan höppänä. Pikkuinen on jo mustis. Aina kun mussu on sisällä ja haen joitain muita hevosia maneesiin, niin pikkuinen on tosi vihainen niille. Sama tapahtuu, jos harjaan hevosia laitsalla. Hekla tulee hyvin vihaisena ja itsevarmana paikalle ja ajaa toisen kohteliaasti pois ja sitten korvat hörössä oikein tyytyväisenä ja söpönä odottaa harjaamista.

Lauantai 10.04

Hekla oli aivan unelma maneesissa. Nopeammastakin töltistä pysähdyttiin parilla puolipidätteellä. Muutenkin koko hevonen toimi lähes ajatuksella koko ajan. Vähän surrealistinen fiilis koko olennon kanssa.

Iltapäivällä sitten Hervinin kanssa vaellukselle. Ai, että pohjoistuuli oli raikas. Onneksi, ei sentään meinannut yrittää tiputtaa satulasta, kuten Suomessa pahimmillaan :D

Sunnuntai 11.04

Hekla oli keksinyt, että oikealle voi olla hyvin raskas ratsastaa. Voi myös olla, että eilinen ratsastus jopa jumitutti lihaksia. Jokatapauksessa pää meni alas enemmän kuin hyvin, joten venyttelin pikkuisen kaulaa kaikkiin mahdollisiin suuntiin (paitsi oikealle kunnolla). Kun pää ei kääntynyt mainittavasti oikealle, fiksuna sitten nousin yhden jalustimen varaan ja yritin kääntää päätä. Pää kääntyi kiinni vasempaan jalustimeen. Kokeilin samaa toisin päin, mutta turpa meni maahan. Hekla liikkumismotivaatio rajottui pään laskemiseen. Koska tiedän, ettei Hekla liikahda mihinkään, vaikka sapelihammastiikeri hyökkäisi kimppuun, heitin ohjat kaulalle ja makoilin lautasten päällä. Mussukka ei jaksanu liikahtaa mihinkään suuntaan. Ei välittänyt, vaikka nousin polvilleni satulaan. Ei välittänyt, vaikka pyörin hyvin pienessä satulassa ympyrää. Nerokkain ideani oli nousta seisomaan satulaan. Ongelmaksi vain koitui se, ettei jalat mahdu satulaan. Hekla ei onneksi erityisemmin jaksanu välittää, vaikka toinen jalka olikin lautasilla. Eikä jaksanu välittää vaikka aikani siinäkin pyörin ja pompin maahan ja takaisin satulaan. Nähtävästi pikkuinen saa kärsiä näistä leikeistä vielä paljon.