Ikuisuuden jälkeen voisin jaksaa kirjoittaa jotakin.

Hekla-pieni on tossun alla virallisesti. Voin tehdä mitä tahansa ulkona ja maneesissa ja pikkuinen on tyytyväinen. Tokihan pienokaisen kanssa pitää jaksaa olla hereillä, mutta jo voi kävellä pitkin ohjin, vaikka joku toinen tölttäisi kohti. Uppiniskaisuudesta tuskin pääsee eroon, mutta toistaiseksi itse olen se uppiniskasempi.

Freyja-nuorukainen on alkanut jo näyttämään hevoselta. Lihaksia on jo ilmestynyt, mutta motivaatio laskee. Aivan kuin äitinsä. Kyllä se siitä vielä asettuu. Tai joutuu tosissaan tekemään töitä. Pääasia tällä hetkellä on kuitenkin se, että vauveli erottaa jo neljä askellajia toisistaan ja osaa töltätä ja ravata erittäin ilmavan tuntuisesti.

Olen myös ollut jo kipeänäkin. Vatsa päätti kapinoida. Mysteeriksi se jäikin. Tutkittiin ja tutkittiin. Oletuksena. Ei ollut se suomalainen "no tossa on buranaa" "se ei toimi mulla" "tos on resepti"-tyyliä. Raskaustestin, ultraäänen, usean verikokeen ja virtsatestin jälkeen ei keksitty mitään, koska oli vasemmalla puolella kivut. Tauti katosi yhtä yllättäen kuin ilmestyikin. Nähtävästi vain fääripöpö iski.

On muuten jännä tunne, kun ymmärtää kieltä, muttei osaa laittaa sanoja yhteen ja puhua itse. Kyllä kohta keksin ne kaikki saksalaistyyliset sanan muodot. Etenkään, kun vaihtoehtoja ei ole kovinkaan monta. Fäärissä on muuten ihan liikaa samoja sanoja kuin suomessa. Kurkku, torni, pissa ja lýsti ovat samat suomeksi, lisääkin noita sanoja on. Sitten on miljoona sanaa, joista vaihtaa kirjaimen tai kaksi ja ääntää kuin olisi kaatokännissä, niin saa fääriläisen sanan.

Paikallinen hurjin petokin on kohdattu: Juokseva lammas. Älä ole edes melkein lähellä, jos joku ruokkii villilampaita. Ne vipeltää ja lujaa eikä välitä, jos joku tulee tielle. Maanviljelijä aina ruokkii noin 50 lammasta tuossa pari metriä korkeammalta vain huutamalla "KOM KOM KOOOMM" ja sitten alkaakin kilpamääyntä. Kilpamääynnän aikana noin 50 lammasta vipeltää kilpaa kaikista mahdollisista ja mahdottomista suunnista. Tosiaankin kaukaa ylhäältä vuorilta, hotellin pihalta, tallin vierestä, kaukaa toisesta suuntaa vuorista, muutamasta paikasta vuoristolla, aivan kaikkialta. Ei siinä mitään, jos olisivat edes hiljaa kun syövät ja määkyisivät juostessansa. Meneekin juuri toisin päin. Eli pitää olla hereillä jos kuulee miehen kutsuvan lampaitansa. Tosiaankin, eivät ne väistä mitään tai ketään sillä hetkellä.

Turistivaelluksia on tullut kanssa pidetty. Samalla myös opittu, miltä tuntuu kun sää vaihtuu viiden minuutin välein auringon lämpimästä paisteesta lumisateeseen ja jäätävään pohjoistuuleen ja sumuakin ilmesty niin paljon, ettei nähnyt edes kymmenen metrin päähän. Oli harvinaisen aavemainen tunnelma vuoristopolulla. Sumua nousi maasta ja tosiaankaan en nähnyt vuoria,en Tórshavnia ja merta, en edes tietä kovin montaa metriä edemmäksi. Olen myös kokenut, kuinka upealta tuntuu lämmin aurinko koko päivän ja lämmin etelä tuuli. Kirkkaan sininen meri loistaa, linnut laulavat, veneet purjehtivat, meri loistaa tuhansien timanttien lailla ja valkoiset aallot. Tuolloin vain vuorilla tuppaa haisemaan suolta paikoitellen.

Suomalaisen kulttuurin omaperäisyys ja omalaatuisuus kanssa tulee tajuttua koko ajan paremmin. Hyvässä ja pahassa. Suomi on kyllä hyvin pakanallinen maa, vaikka kristittyhän se virallisesti on. Ei ne ruotsalaiset sitten onnistunut muussa kuin maalien tekemisessä jatkoajalla.

Metallimusiikkia kyllä on ikävä. Täällä on outoa, jos kuuntelee raskaampaa musiikkia. Tosiaankin, Týr on ainoa vakavasti otettava metallibändi. Sitten on Týrin solistin Heri Joensenin sivuprojekti ja MC Hár, jota kuunnellassa mietin aina, minkä eläin paran ne ovat päättäneet raiskata. Ei siis kovin korkea taso, siis Týriä vähätellen.

Mitään sen syvällisempää tai maata mullistavampaa en jaksa kirjoittaa täältä keskeltä rapakkoa tällä erää.